Thorin Vasara:
Sotalaiva odottaa. Soturikuningas miehineen istuu puoliympyrään kylän sokean tarinankertojan ympärille. Kuningas ottaa kaulaltaan Thorin riipuksen ja ojentaa sen tarinankertojalle. “Kerro meille Thorin, Odinin pojan kamppailusta, jotta mieheni saavat rohkaistusta.”, kuningas sanoo. Tarinankertoja tarttuu koruun ja sulkee silmänsä. “Minä näen kaiken uudelleen ja kerron niin kuin tapahtunut on. Thor, Odinin poika, seilasi näitä meriä miestensä kanssa. Heidän laivansa saavutti avomeren, ja laineet kävivät suurten käräjäkivien korkuisina. Yhtäkkiä taivas tyyntyi ja samoin meri ja meren aallot. Meri oli kuin vasta puhelluttua lasia. Sitten kaikkialla kiehui, aurinko pimeni ja meren syvyyksistä nousi esiin Midgårdsormen, suuri käärme, joka kietoi valtaisan ruumiinsa laivan ympärille. Miehet tarttuivat pelottomina miekkoihinsa, mutta kaikkein pelottomin heistä oli Thor, joka tarttui vasaraansa Mjölneriin. Tarttuessaan aseeseensa Thor huusi voimasanoja, ja äkkiä taivas tummui ja kaikkialla salamoi, ja kaikki taivaan ja myrksyn voimat olivat hänen, Thorin vallassa. Suurella ukkosen voimalla Thor löi käärmeen ja teki sen nahkasta miehilleen panssarit. Thorin voima on tässä korussa. Kanna sitä ylväästi ja pelottomana.”

Odinin korpit:
Hänen uskollinen ratsunsa Sleipnir nukkuu. Hevosen kahdeksan jalkaa osoittavat kaikki eri ilmansuuntiin. Myös hän itse nukkuu valtaistuimellaan, rauhallisena kuin lapsi. Odin. Kun päivä kuluu ja pilvien varjot juoksevat kohti pimeää halki valtakunnan salien, avaa Odin yhtäkkiä ainoan silmänsä. Hän kuulee ne. Siiveniskujen kaiut voimistuvat kuin lumivyöryt Åsgardin tähtitaivaan alla. Odin puristaa koruaan ja tuntee sydämessään heidän läsnäolonsa: Hugin ja Munin, ajatus ja muisti, hänen aistinsa syvällä pimeänhatijoiden pajoissa ja korkealla jättien kuulaissa etäisyyksissä. Korpit lehahtavat tuulenpyörteinä valtaistuinsalin suurista ikkunoista, istuvat isäntänsä olkapäille ja kuiskivat tiedon hänen korviinsa. Odin sinetöi tiedon suutelemalla koruaan. Hän hymyilee. Hän tietää.